Toimintasuunnitelma 2024

Vahvistettu seuran vuosikokouksessa 11.12.2023

Vanha standaari
SEURAN TOIMINTA-AJATUS

  • Ilves ry:n tarkoituksena on edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kilpa- ja huippu-urheilua, kunto- ja terveysliikuntaa tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.
  • Seuramme on sitoutunut noudattamaan tähti-/laatuseuran tunnusten mukaista toimintatapaa. Seuramme noudattaa toiminnassaan reilun pelin henkeä.
  • Seuramme toiminnassa noudatamme seuramme arvoja, joita ovat Välittäminen, Ilo, Tahto, Avoimuus ja Terveet Elämäntavat.

TOIMINTATAVAT

  1.  Kaikelle toiminnalle on oltava kestävä taloudellinen pohja eikä taloudellista riskiä voida ottaa. Urheiluharrastuksen kustannukset on pyrittävä pitämään kohtuullisissa rajoissa siten, että mahdollisimman monella on mahdollisuus harrastaa urheilutoimintaa seurassamme. Kuitenkin toimintamaksujen on oltava tasoltaan riittävät, jotta jaostojen talous turvataan ja niiden on oltava jaostojen talouden perustana. Laadittuja budjetteja on kaikilta osin noudatettava. Huippu-urheilun edustusjoukkueet yhtiöitetään tarvittaessa Ilves ry:n talouden turvaamiseksi.
  2.  Seuran toiminta on kaikissa suhteissa avointa ja ulospäin suuntautuvaa.
  3.  Kunnioitamme seuran perinteitä, logoa ja värejä.
  4.  Toimimme aktiivisesti päihteiden ja huumeiden vastaisessa työssä seuramme jäsenistön osalta.
  5.  Noudatamme Kaikki Pelaa ja tasapuolisuusperiaatteita Suomen Palloliiton, Suomen Jääkiekkoliiton, Suomen Ringetteliiton ja Salibandyliiton ohjeiden mukaisesti nuorissa ikäluokissa. Vanhemmissa ikäluokissa tavoitteena on saada Ilves ry:n pelaajia kansalliselle ja kansainväliselle huipputasolle.
  6.  Korostamme tahdon, välittämisen ja ilon merkitystä kaikissa toimintamuodoissamme.
  7.  Lajien välinen yhteistyö on sujuvaa ja ongelmatonta.

AVAINALUEET 2024

  1.  Seurahengen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, jäsenmäärän lisäys
  2.  Valmennuksen ja olosuhteiden parantaminen nykyisestä
  3.  Sosiaalisuuden ja monikulttuurisuuden edistäminen
  4.  Aikuisliikunnan edistäminen
  5.  Taloudellisten riskien ennakointi ja hallinta

LAJIT

Seuran lajit ovat jalkapallo, jääkiekko, salibandy, ringette ja futsal.

TAVOITTEET

Tavoitteena on parantaa asemaamme sekä liikunnan harrastajien määrän että toiminnan laadun osalta. Sarjoissa, joissa menestys on jo tärkeämpää, pyrimme parantamaan vuoden 2023 saavutuksia. Tavoitteena on myös saada entistä useampi pelaaja maajoukkueisiin.

Seuran tavoitteena on tehdä merkittävää työtä kasvattajana ja kansanterveyden edistäjänä sekä ennaltaehkäisevää työtä lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi ja syrjäytymisen välttämiseksi.

Kaikkien lajien osalta on erityisesti pyrittävä turvaamaan riittävät harjoittelumahdollisuudet kaikille joukkueille. Yhteydenpito kaupunkiin on oltava tiivistä, jotta turvataan myös kunnolliset olosuhteet harjoittelu- ja ottelutapahtumille. Ilves ry on seurana aktiivinen olosuhteiden parantamiseksi.

Tavoitteena on myös lähentää suhdetta ja parantaa yhteistyötä kaikkien seuramme edustusjoukkueiden ja juniorijoukkueiden sekä Ilves ry:n jäsenten välillä, olivatpa nämä edustusjoukkueet sitten ry:n sisällä toimivia tai ulkopuolisen yhtiön nimissä toimivia.

Jäsenmäärä on noin 8138. Tavoitteena on nostaa jäsenmäärää tuhannella henkilöllä vuosittain.